Hannu Mäkelä

Päätin sivistää lapsiani tällä 70-lukuisella oudolla tapauksella. Herra Huu oli jäänyt itsellenikin etäiseksi ja oudoksi, jokin epämääräinen puolipelottava muisto tunkkaiselta 70-luvulta. Odotukset eivät siis olleet kovin korkealla, ja ensimmäisen tarinan jälkeen lapsetkin olivatkin sitä mieltä että olipas tylsä ja tyhmä. Mutta lopulta kun saimme kaikki luetuksi, lapset jäivät kaipaamaan lisää Herra Huuta. Kaikki tarinat eivät olleet heidän mieleensä, mutta joukossa oli pari todella hauskaa ja oivaltavaa juttua. Eli suosittelen antamaan Herra Huulle vielä mahdollisuuden.… (mere)

Ensin hatunnosto Mäkelälle; hienosti on käytetty ajankohtaan sopivaa kieltä, faktat on tarkastettu ja kirjasta saa varmasti paljon tietoa Eino Leinosta ihmisenä. Mutta mutta... kirja on tavattoman raskaslukuinen. Yli 500 sivua tajunnanvirtaa, en oikein tiedä oliko kyseessä päiväkirja vai mikä. Joka tapauksessa olen vähän (paljon) kyllästynyt tällaiseen tajunnanvirtaan, ja lisäksi en oikein sulata tällaisia toisen ihmisen kirjoittamia omaelämäkertoja. Kysyn taas, millä oikeudella kirjailija pistää sanoja oikeasti eläneen ihmisen suuhun, ja ajatuksa päähän? Sietämätöntä röyhkeyttä minun mielestäni. Olin helpottunut kun kirja loppui, ja jäin toisaalta vähän kaipaamaan kunnollista elämäkertaa. Pitäisi ehkä lukea se Onervan opus.… (mere)