Ville Kivimäki

Tätä aihetta tuskin pystyy tätä perusteellisemmin käsittelemään. Kivimäki käy todella perusteellisesti läpi aihealueen kaikki puolet. Tämä on sekä kirjan vahvuus että heikkous. Itselläni kirjan lukeminen kesti melkoisen kauan, koska muutamat luvut eivät itseäni juurikaan kiinnostaneet. Toisaalta nekin luvut puolustivat paikkaansa taustoittamalla asioita. Kirja on kuitenkin ennen muuta tieteellinen tutkimus aiheesta, joten tämä on tarpeellista.

Kirjassa käydään läpi paitsi mielensä murtaneet, myös ajan psykologiset virtaukset, hoitomenetelmät kuin suhtautuminen. Erityisen mielenkiintoiseksi kirjan tekee kuitenkin pohdinta siitä, miksi osa miehistä murtui, mutta suurin osa kesti sodan epäinhimillisyyden. Kivimäki vetoaa niin isänmaallisuuteen, josta hänen mukaansa jermut loivat oman versionsa kuin erityisesti pienryhmädynamiikkaan ja erityisesti toveruuteen, joka kovissa oloissa syntyi. Kivimäen havainnon mukaan sotilaat, jotka jäivät ryhmän ulkopuoliseksi olivat erityisen alttiita myös traumatisoitumaan. Tässä on mielenkiintoinen yhtymä toiseen sotilaiden henkistä tilaa kuvaavaan kirjaan, Soldaten: On Fighting, Killing, and Dying. Tämä kirja selittää osin samoilla perusteilla miten saksalaiset sotilaat pystyivät tekemään hirmutekoja. Kivimäki mielestäni kuitenkin onnistuu paremmin porautumaan sotilaan ajatusmaailmaan, vaikka, toisin kuin Neitzelin kirjassa, se ei ole pääasia (heh).

Kirjassa on runsaasti mielenkiintoisia löydöksiä ja johtopäätöksiä ja osin mielenkiintoisia tietoja ajan psykologiasta, mutta pitkästyttävimmillään Kivimäki kirjoittaa pitkät luvut suomalaisen sota-ajan psykologian taustoja. Aihe on syytä käsitellä, jotta valittu linja on ymmärrettävissä, mutta valitettavasti se ei tee luvuista yhtään mielenkiintoisempia. Kivimäki selvästi kuitenkin ymmärtää päälinjoja ja miksi mielensä murtaneita käsiteltiin, kuten käsiteltiin, vaikkakin joitakin ylilyöntejäkin tapahtui. Toisaalta PTSD:tä ei psykologiassa vielä tunnettu, toisaalta psykologia oli vielä varsin kehittymätöntä. Lääkehoitoa oli vähän, ja lääkkeet rajuja. Sähköshokit ja Cardizolilla aiheutetut kohtaukset olivat tärkeimmät hoitotoimenpiteet kovan työnteon ohessa. Toisaalta paria psykologia lukuunottamatta Suomessa ei juurikaan menty niihin äärimmäisyyksiin, mitä esimerkiksi Saksassa tapahtui. Täällä ensisijaisesti potilaat pyrittiin hoitamaan kuntoon ja vain harvat lähetettiin enää takaisin rintamalle.

Suurin ongelma ajan käsityksissä oli se, että sotilaan murtumisen täytyi johtua vajaa-älyisyydestä tai hengen heikkoudesta, poislukien poikkeuksellisen traumaattiset tilanteet tai fyysiset päävammat. Tämä asenne näkyi aina 90-luvulle asti, jolloin jopa Veteraanien Veljesliitto ei päässyt yksimielisyyteen korvausasioissa. Tämä on sikälikin hämmentävää, että varmasti veteraanit itsekin tiesivät, että jopa ns. selvinneet miehet kärsivät vakavista ongelmista pitkään sodan jälkeen.

Kaiken kaikkiaan, kirja on hyvinkin yleispätevä teos taistelutilanteen stressiin ja psykologisiin tekijöihin, jotka vaikuttavat siihen, murtuvatko vai kestävätkö sotilaat. Sen ohessa saadaan kattava katsaus tilanteeseen Suomessa, ajan asenteisiin, psykologiaan ja muihin käsiteltävään aiheeseen liittyviin asioihin. Jos aihe kiinnostaa, niin tästä kirjasta kannattaa aloittaa.… (mere)